Yhteystiedot

EPV Tuulivoima Oy
Frilundintie 7
VAASA 65170

Puh. (06) 337 5300
Fax. (06) 337 5319
etunimi.sukunimi@epv.fi

Maalahden Sidlandetin tuulivoimapuisto

EPV Tuulivoima Oy suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista Maalahteen, Åminnen ja Majorsträsketin väliselle alueelle. Sidlandetin tuulivoimapuisto käsittää sidosryhmien toiveiden mukaan päivitetyn suunnitelmien mukaan 26 nykyaikaista, uuden teknologian tuulivoimalaitosyksikköä. Puiston suunniteltu sijoittuminen käy ilmi oheisesta kartasta.

Hanke on tarkoitus toteuttaa siten, että yksittäiset tuulivoimalaitokset sijoitetaan riittävän etäälle häiriintyvistä kohteista, kuten luontoarvoista sekä asutuksesta. Puiston lopullinen sijainti ja sähköverkkoon liittäminen tullaan ratkaisemaan maanomistajien kanssa käytävien keskustelujen sekä viranomaistahojen, ympäristöselvitysten, geologisten tutkimusten ja laitetoimittajien teknisten vaatimusten perusteella.

Tuulivoima on saasteeton ja ehtymätön, ekologisesti erittäin kestävä energiantuotantomuoto. Hankkeella on laaja alueellinen ja yhteiskunnallinen kannatus.

Pyrimme osaltamme toteuttamaan Euroopan Unionin Suomelle asettamia tavoitteita lisätä uusiutuvan energian tuotantomuotoja.

Maalahden kunnanhallitus on tehnyt myönteisen päätöksen Sidlandetin alueen kaavoittamiseksi tuulivoimakäyttöön.

Sidlandetin tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiselostusta laaditaan. YVA – menettelyyn kuuluva arviointiohjelma on luettavissa oheisena liitteenä.

Hankkeen etenemisestä tullaan tiedottamaan erikseen.