Vähänkyrön tuulivoimapuisto
EPV Tuulivoima Oy suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista Vähäkyröön, Kyrönjoen eteläpuoliselle alueelle. Tuulivoimapuisto käsittää sidosryhmien toiveiden mukaan päivitetyn suunnitelman mukaan 20 nykyaikaista, uuden teknologian tuulivoimalaitosyksikköä, joiden maanvuokrasopimukset ovat tehty.Tuulivoimaloiden suunniteltu tornin korkeus on noin 100-125 metriä ja lavan pituus 50-60 metriä. Puiston suunniteltu sijoittuminen käy ilmi oheisesta kartasta.
Hanke on tarkoitus toteuttaa siten, että yksittäiset tuulivoimalaitokset sijoitetaan riittävän etäälle häiriintyvistä kohteista, kuten luontoarvoista sekä asutuksesta. Puiston lopullinen sijainti ja sähköverkkoon liittäminen tullaan ratkaisemaan maanomistajien kanssa käytävien keskustelujen, viranomaistahojen, ympäristöselvitysten, geologisten tutkimusten ja laitetoimittajien teknisten vaatimusten perusteella.
Tuulivoima on saasteeton ja ehtymätön, ekologisesti erittäin kestävä energiantuotantomuoto. Hankkeella on laaja alueellinen ja yhteiskunnallinen kannatus. Pyrimme osaltamme toteuttamaan Euroopan Unionin Suomelle asettamia tavoitteita lisätä uusiutuvan energiatuotantomuotoja.
Vähänkyrön tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiselostusta laaditaan. YVA menettelyyn kuuluva arviointiohjelma on luettavissa oheisena liitteenä.
Keväällä 2009 Vähänkyrön kunnanvaltuusto päätti, että alueelle laaditaan osayleiskaava tuulivoimatoimintaa ajatellen. Kaavoituksen osallistumis ja arviointisuunnitelma oli julkisesti nähtävillä ja kommentoitavana loppuvuodesta 2009.
Hankkeen etenemisestä tullaan tiedottamaan erikseen.