Torkkolan tuulivoimapuisto vihittiin käyttöön

Torkkolan 16 tuulivoimalaa pyörivät komeasti, kun valmis puisto vihittiin käyttöön torstaina 28.5.2015. Kutsuvierastilaisuus järjestettiin aiemmin päivällä, ja illalla puiston ovet olivat kaikille avoimet. Vihkiäispäivän aikana puistossa kävi yli 1200 kiinnostunutta [...]

Kaikki tuulivoimalat on nyt pystytetty

Torkkolan tuulivoimapuiston 16. eli viimeinenkin tuulivoimala on nyt pystyssä. Viimeinen komponentti nostettiin paikoilleen torstaina 26.3. aamuseitsemältä. Työmaapäällikkö Jani Keckmanin mukaan pystytysoperaatio on sujunut suunnitelmien mukaan; ainoastaan tuulet hidastivat [...]

EPV valitsi turbiinitoimittajaksi markkinajohtaja Vestaksen

Torkkolan 16 tuulivoimalaitosta tulevat maailman johtavalta tuulivoimayhtiöltä, tanskalaiselta Vestakselta. Yhtiö on toimittanut yhteensä yli 52 000 tuulivoimalaa 73 maahan ympäri maailmaa. Vestaksen asentamat voimalat tuottavat kokonaiset 90 miljoonaa MWh sähköä vuodessa, [...]

Varo voimaloista putoavaa lunta ja jäätä

Tuulivoimala-alueella liikkuvien kannattaa noudattaa varovaisuutta, sillä voimaloista saattaa pudota ympäristöön lunta ja jään palasia. Sisäänajoteiden varsille pystytetään varoituskyltit sekä -valot, jotka vilkkuvat, jos voimaloissa on havaittu jään muodostumista. Jäätä [...]

Katso video pystytyksestä: näin nousee 140-metrinen tuulivoimala

Torkkolan 16 tuulivoimalan pystytys on juuri nyt meneillään. Kaikki voimalaitokset tullaan pystyttämään lähikuukausien aikana. Tuulivoimalaitos kootaan pala palalta erikoisnostureilla. Säät vaikuttavat ratkaisevasti voimaloiden kokoamiseen, joten projektin aikataulua on [...]

Katso video nosturin kasaamisesta

Voimalaitos kootaan pala palalta erikoisnostureilla. Nostovoiman on oltava järeä, sillä alin tornilohko painaa 115 tonnia. Tuulivoimalat ovat 140 metriä korkeita, joten nosturin koukku ylettyy reilun 150 metrin korkeuteen. Tuulivoimapuiston tilojen käyttö on [...]

Ensimmäinen tuulivoimala on valmis!

Torkkolan ensimmäinen tuulivoimala on nyt kohonnut täyteen mittaansa, kun lavat saatiin asennettua paikoilleen tänään maanantaina.  Loput voimalat pystytetään tulevien viikkojen aikana. Ensimmäinen tuulivoimala otetaan koekäyttöön viikon sisällä. Konehuoneesta on sitä [...]

Erikoiskuljetus tulee, maltti on valttia

Tuulivoimaloiden osien kuljetus Vaasan satamasta Torkkolaan on juuri nyt meneillään. Runkojen osat ovat jo perillä, ja pian alkaa siipien liikennöinti. Yksi voimalaitos vaatii yhteensä 15 erikoiskuljetuskuormaa, joten kaikkien 16 voimalaitoksen kuljettamiseen ajoja kertyy [...]

Pekkaniskan nosturit kokoavat tuulivoimalat pala palalta

Kun tuulivoimaloita aletaan kasata, nosturiyhtiö Pekkaniska Oy on jo tehnyt esivalmisteluissa aika urakan. Torkkolaan tuodaan noin neljäkymmentä rekkakuormallista nostokalustoa suoraan Pekkaniskan edelliseltä työmaalta. – Tuulivoimapuiston tilojen käyttö on suunniteltava [...]

Katso video tuulivoimaloiden osien kuljetuksesta

Katso video: http://vimeo.com/111715844 Video: Mikko Havusela  

Satamaan odotetaan seitsemän laivallista tuulivoimalaosia

Torkkolan tuulivoimalat saapuvat Vaasan satamaan seitsemällä laivalla maailman meriltä, pääasiassa eri puolilta Eurooppaa. Suurin osa torneista on jo tullut perille ja osat odottavat nyt sataman varastointikentällä kuljetusta. Nasellien eli konehuoneiden ensimmäinen erä on [...]

Tuulipuiston infra-työt ovat valmiit

Torkkolan tuulivoimapuiston infra on nyt viimeistelytöitä vaille valmis. Lokakuussa työmaa luovutetaan laitevalmistajalle, joka marras-helmikuun aikana hoitaa tuuliturbiinien korkeat asennukset. EPV Tuulivoima Oy:n toimitusjohtaja Frans Liski näyttää tyytyväiseltä: yksi [...]

Katso video: Näin valetaan jättimäinen betoniantura

Torkkolan 16 tuulivoimalan betoniperustukset ovat nyt valmistuneet. Alueelle on kuljetettu 1 200 autokuormallista betonia, jota kului kaikkiin anturoihin 10 000 kuutiota. Terästä puolestaan tarvittiin perustusraudoituksiin jopa miljoona kiloa. Katso video [...]

Energian matka tuulesta töpseliin

Kun Torkkolan tuulivoimapuisto on valmis, se tuottaa sähköä 150 000 MWh vuodessa – eli jopa 10 000 omakotitalon tarpeiden verran. Mutta miten tuuli oikein muuttuu wateiksi ja kuinka sähkö kulkeutuu pyörivästä turbiinista omaan kahvinkeittimeen asti? Tuulisähkön [...]

Tieteellisen tarkkaa betonivalua

Tuulivoimaloiden perustusten betonivalu on konstikkaampaa kuin äkkiseltään luulisi. Betonin resepti, käsittely, kovettuminen ja lämpötilanhallinta on tarkkaa tiedettä, jossa mikään ei saa mennä pieleen. Materiaalin on myös oltava erityisen lujaa ja sitä on oltava [...]

Miljoona kiloa terästä raudoittaa perustuksia

Koska tuulivoimalat pystytetään Torkkolaan loppusyksystä, työmaalla tehdään nyt kiivaasti perustuksia, eli anturoiden raudoitusta ja betonivalua. Urakka ei hiljene kesälläkään, ja välillä töitä tehdään yötä päivää. Joka viikko valmistuvat yhden voimalan perustukset. – Kun [...]

Perustusten valu lisää liikennettä työmaa-alueelle

Torkkolan tuulivoimapuiston työmaalla aloitetaan ensimmäisen voimalan perustuksen valu tiistaina 3.6 illalla. Valu kestää yhtäjaksoisesti lähes vuorokauden ja tuona aikana teillä tulee liikkumaan betoniautoja. Kaikkien voimaloiden perustukset saadaan valettua tämän hetkisen [...]

Tuulisähkö kulkee kaapeliverkostoissa maan alla

Torkkolan tuulivoimapuiston turbiinit pyörivät vuoden päästä kesällä.  Samassa kun siivet kauhovat ilmaa 140 metrin korkeudessa, myös maan alla alkaa tapahtua. Puistoalueen mullassa risteilevät tuulivoimapuiston näkymättömät mutta elintärkeät sähkökaapelit. EPV:n sähkö- ja [...]

Työmaapäällikkö – puiston johtava jokapaikanhöylä

Torkkolan tuulivoimapuiston tuoreella työmaapäälliköllä Jani Keckmanilla on monta lankaa käsissään. Hän vastaa työmaan johdosta ja yleisorganisoinnista sekä toimii alueen työsuojelukoordinaattorina ja maanomistajien paikallisena yhteyshenkilönä. Vastuu on suuri, mutta [...]

Tuulivoimapuisto kohoaa omille maille

Torkkolan tuulivoimapuisto on 1 000 hehtaarin kokoinen. Se jakautuu yli 200 palstaan, joilla on noin 130 maanomistajaa. On positiivista ja jopa hieman harvinaista, että alueen kaavoitus ja yhteistyö maanomistajien kanssa on sujunut niin mutkattomasti. Myös vähäkyröläinen [...]

Tiedoksi hankealueen maanomistajille

EPV Tuulivoima on joutunut rajoittamaan hankealueella liikkumista rakennustöiden ajaksi turvallisuussyistä. Mikäli alueen maanomistajien täytyy esimerkiksi kevättöiden vuoksi päästä liikkumaan alueella rakennustöiden ollessa käynnissä (arkisin klo 7.00-19.00), olkaa [...]

Rakennustyöt ovat jo käynnissä hankealueella

Torkkolan alueella on ryhdytty jo rakennustöihin ja alueen puustoa on harvennettu. Koska maasto on hyvin kivikkoista, joudutaan alueella olevia kiviä myös räjäyttämään. Parhaillaan tuulivoimapuiston alueella olevia nykyisiä teitä vahvistetaan ja levennetään sekä [...]

Yksi Suomen energiatehokkaimmista tuulivoimapuistoista

EPV Energia Oy on tehnyt investointipäätöksen Vaasan Vähäänkyröön rakennettavasta tuulivoimapuistosta. Tuulivoimapuisto rakennetaan Merikaarrontien varrella sijaitsevalle Torkkolan alueelle, jonne tulee 16 tuulivoimalaa. Tuulivoimapuiston arvioidaan olevan valmis vuoden [...]

Tervetuloa lukemaan blogia!

Tässä informatiivisessa blogissa voit seurata Torkkolan tuulivoimapuiston rakentamisen etenemistä Vähässäkyrössä. Päivitämme blogia 1-2 kertaa kuukaudessa ja lisäämme sivuille myös kuvamateriaalia projektin etenemisestä.