Hankkeet
Tällä hetkellä EPV Tuulivoima valmistelee kymmentä eri tuulivoimapuistoa Pohjanmaan alueella. Hankkeista kahdeksan on EPV Tuulivoiman omia. Niiden lisäksi Kokkolaan ja Merikarvialle suunnitellaan tuulivoimapuistoja yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa.
Tuulivoimapuistojen sijaintiin ovat vaikuttaneet monet eri seikat. Tuulimittaukset, maankäyttö, luontoarvot ja etäisyys sähköverkkoon ovat kaikki tärkeitä tekijöitä puistoa sijoittaessa. Yksittäiset tuulivoimalat rakennetaan riittävän etäälle asutuksesta ja tärkeistä luontokohteista.
Lähes kaikkien tuulivoimapuistojen ympäristövaikutukset on arvioitu ja seuraava askel on niiden kaavoitus. Puistojen lopullinen koko ja yksittäisten voimaloiden paikat voivat vielä muuttua prosessin aikana. Voimalatyypit valitaan muun muassa tuulisuusmittausten perusteella, mutta kaikki valittavat voimalat edustavat uusinta teknologiaa.