EPV:n seitsemännen tuulivoimapuiston esivalmistelutyöt alkaneet Laihian Rajavuorella

EPV Tuulivoima Oy:n tavoitteena on rakentaa Laihian Rajavuoren alueelle teollisen mittakaavan tuulivoimapuisto, joka koostuu osayleiskaavan mukaisesti enintään 18 tuulivoimalasta. Hankealueella ollaan aloittamassa alkuvuodesta 2022 esivalmistelutyöt.

Valmisteluvaiheessa hankealueelle tullaan rakentamaan pääteitä ja lisäksi alueella tehdään puuston poistoa. Valmisteleviin töihin kuuluu myös maa-ainesottopaikan avaaminen sekä työmaatukikohdan ja varastokentän pohjatöiden tekeminen.

EPV Tuulivoima merkitsee tiealueiden ja raivausalueiden rajat maastoon alkuvuoden 2022 aikana. Turvallisuussyistä ja vaaratilanteiden välttämiseksi toivomme ihmisten pysyttelevän varsinaisen työmaa-alueen ulkopuolella. Turvallisuussyistä ulkopuolinen liikennöinti voidaan myös ajoittain sulkea hankealueelle määräajaksi.

EPV:n seitsemännestä tuulivoimapuistosta Laihialle ei ole vielä olemassa investointipäätöstä, vaan varsinainen investointipäätös tuulivoimaloiden rakentamisesta ja laitevalinnat on tarkoitus tehdä myöhemmin.

EPV Energia -konsernin muut tuulivoimapuistot sijaitsevat Vaasassa, Ilmajoella, Kristiinankaupungissa, Teuvalla ja Torniossa. Kuudes tuulivoimapuisto on parhaillaan rakenteilla Närpiöön. Sen on tarkoitus valmistua vuonna 2023. EPV Energia on täysin kotimainen, pääosin suomalaisten energiayhtiöiden omistama yritys.

Lisätietoja: EPV Tuulivoima Oy, toimitusjohtaja Frans Liski, p. 010 505 5029

Seuraa uutisia puiston rakennusvaiheiden etenemisestä EPV Tuulivoima Oy:n sivuilla täällä: https://www.epvtuulivoima.fi