EPV Tuulivoima sai lainvoimaiset rakennusluvat 16 tuulivoimalalle Vaasan Vähäänkyröön

 

EPV Tuulivoima Oy on saanut lainvoimaiset rakennusluvat Vaasan Torkkolaan suunnittelemalleen tuulivoimapuistolle. Rakentamisen mahdollistava osayleiskaava astui voimaan tammikuun lopussa. Alueelle on tarkoitus rakentaa 16 tuulivoimalaa, joiden vuotuinen sähköntuotanto tulee olemaan noin 150 000 MWh. Tämä vastaa lähes 10 000 kotitalouden kuluttamaa sähkön määrää.

”Kyseessä on tärkeä virstanpylväs EPV Tuulivoimalle ja seuraavaksi pääsemme valmistelemaan toden teolla investointipäätöstä. Näillä näkymin ryhdymme rakentamaan ensi vuonna Suomen ensimmäistä teollisen mittakaavan tuulivoimapuistoa energiateknologian keskittymään Vaasaan.”, toteaa EPV Tuulivoiman toimitusjohtaja Frans Liski tyytyväisenä.

EPV Tuulivoima Oy on EPV Energia Oy:n täysin omistama tytäryhtiö. ”Lainvoimaisten rakennuslupien saaminen tuulivoimapuistolle on meille erittäin merkittävä etappi, sillä EPV Energia pyrkii järjestelmällisesti kohti vähäpäästöistä energiantuotantoa. Yhtiön hallitus tulee käsittelemään Torkkolan tuulivoimapuiston investointipäätöstä vielä tämän vuoden aikana.”, kertoo EPV Energian toimitusjohtaja Rami Vuola.

 

Lisätietoja:
EPV Tuulivoima Oy, toimitusjohtaja Frans Liski, 050 410 3797
EPV Energia Oy, toimitusjohtaja Rami Vuola, 040 509 0044

Yleistä
EPV Tuulivoima

Sivusto käyttää evästeitä sivuston käytön seurantaan.

Pakolliset evästeet

Pakolliset evästeet ovat sivuston toimivuuteen välittömästi liittyviä evästeitä.

Tilastointi ja käytön seuranta

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.