Metsälän tuulivoimapuiston infratyöt etenevät aikataulussa

Metsälän tuulivoimapuisto Kristiinankaupungissa on kooltaan noin 2000 hehtaaria. Alue jakautuu noin 200 eri palstaan ja maanomistajia on yli 100. Urheilukenttien määrällä mitattuna alueelle mahtuisi 482 kenttää.

Matka hankealueen pohjoispäästä eteläpäähän on linnuntietä 9,5 km ja teitä pitkin 13 km. Työmaan ollessa käynnissä matkan ajaminen autolla kestää yli puoli tuntia. Kaiken kaikkiaan Metsälään rakennetaan uusia teitä noin 27 km. Teistä on tällä hetkellä valmiina jo 23 km.

Vaikka tuulivoimalat pystytetään Metsälään vasta ensi vuonna, työmaalla tehdään nyt hyvää vauhtia perustuksia eli anturoiden raudoitusta ja betonivalua sekä rakennetaan kahta sähköasemaa ja uutta voimalinjaa.

Urakka ei hiljene kesälläkään, ja välillä töitä tehdään yötä päivää. Kun yhtä perustusta valetaan, seuraava on jo raudoituksessa. Työmaan vahvuus on tällä hetkellä noin 90 henkilöä.

Infratyöt etenevät hankealueella aikataulussa. Metsälän 34 voimalan perustuksista on valettu 6.

Kuvat: StudioSara, Kristiinankaupunki